Pelastus- ja turvallisuussuunnitelma


Pelastus- ja turvallisuussuunnitelma

Pelastussuunnitelma on pelastuslakiin perustuva osa yleisötilaisuuden turvallisuussuunnittelua. Tapahtumajärjestäjän on huolehdittava siitä, että tapahtuma on turvallinen eikä se aiheuta vaaraa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle. Pelastussuunnitelman tarkoituksena on pyrkiä ennaltaehkäisemään ja valmistamaan tapahtuman työntekijät ja osallistujat mahdollisia vaara- ja riskitilanteita varten.

Pelastuslain mukaan yleisötilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin, joihin osallistuvien ihmisten suuren määrän tai muun erityisen syyn vuoksi sisältyy merkittävä henkilö- tai paloturvallisuusriski, on tilaisuuden järjestäjän laadittava pelastussuunnitelma. Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelmassa on selvitettävä ja arvioitava tilaisuuden vaarat ja riskit. Pelastussuunnitelma voidaan sisällyttää osaksi tapahtuman turvallisuussuunnitelmaa.

Turvallisuus- ja pelastussuunnitelmasta tulee käydä ilmi:
1. tapahtuman kuvaus: luonne, järjestäjät, kohderyhmä, ajat, osallistujien määrä
2. turvallisuudesta vastaavat henkilöt ja varahenkilöt yhteystietoineen
3. riskien arviointi
4. onnettomuuksia ennaltaehkäisevät toimet, joissa huomioitava mm. seuraavat tekijät:
· poistumistiet (esteettömyys, riittävyys, havaittavuus)
· alkusammutuskalusto (soveltuvuus, määrä, sijoittelu, havaittavuus)
· Pelastuslaitoksen toimintaedellytykset (riittävät pelastustie, opastus)
· rakenteet, sisusteet ja somisteet (sijoittelu, kestävyys, palamattomuus tai palosuojakäsitelty materiaali)
· vaaralliset aineet (nestekaasu, polttoaineet, avotuli, pyrotekniikka)
5. toimintaohjeet onnettomuus- ja vaaratilanteissa
6. vakuutukset
7. järjestyksenvalvontasuunnitelma, jossa on huomioitava mm. seuraavat tekijät:
· järjestyksenvalvonnasta vastaava
· järjestyksenvalvojien lukumäärä, sijoittaminen sekä tehtävät
· viestijärjestelmä
8. liikennesuunnitelma, jossa huomioitava mm. seuraavat tekijät:
· liikennejärjestelyt
· tarve katujen sulkemiseen liikenteeltä ja tätä varten tarvittava tienomistajan lupa
· liikenteenohjaus sekä liikenteen ohjaajat ja heidän tehtävänsä
· pysäköintijärjestelyt

 

Pelastussuunnitelma tehdään osana turvallisuusuunnitelmaa

Yleisötilaisuusilmoituksen yhteydessä tulee lisäksi toimittaa turvallisuussuunnitelma. Turvallisuussuunnitelman liitteenä tulee olla myös pelastussuunnitelma, mikäli jokin seuraavista ehdoista täyttyy:

  1. tapahtumassa arvioidaan olevan läsnä samanaikaisesti vähintään 200 henkilöä;
  2. tapahtumassa käytetään avotulta, ilotulitteita tai muita pyroteknisiä tuotteita taikka erikoistehosteina palo- ja räjähdysvaarallisia kemikaaleja;
  3. tapahtumapaikan poistumisjärjestelyt poikkeavat tavanomaisesta; tai
  4. tapahtuman luonne aiheuttaa erityistä vaaraa ihmisille.

Pelastussuunnitelmassa selvitetään ja arvioidaan tilaisuuden mahdolliset vaarat ja riskit. Näiden vaarojen ja riskien pohjalta tehdään tilaisuuden turvallisuusjärjestelyt ja tilaisuuden toteutuksessa mukana olevalle henkilöstölle ja yleisölle annettavat ohjeet onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseksi ja toimenpiteet mahdollisiin onnettomuus- ja vaaratilanteisiin.

Pelastussuunnitelma tehdään sen alueen pelastusviranomaiselle, jossa tapahtuma järjestetään. Suunnitelma on toimitettava 14 vuorokautta ennen tapahtuman alkamista. Pelastusviranomainen tekee tarvittaessa ilmoituksen suunnitelmasta poliisille ja ensihoidon vastaavalle terveysviranomaiselle. Tarvittaessa pelastusviranomainen tekee tapahtumapaikalle palotarkastuksen ennen tapahtumaa. Mikäli kyseessä on suuren riskin tapahtuma, tulee viranomaiseen olla yhteydessä jo tapahtuman suunnitteluvaiheessa.

 

Pelastussuunnitelman sisältö

Pelastuslaitoksen kumppanuussivuilta voi ladata mallin pelastussuunnitelmapohjasta. Suunnitelman tulee sisältää alla listatut osiot.

Suunnitelman tarkoitus

Ensimmäisessä osiossa käydään läpi pelastussuunnitelman merkitys ja tavoite kyseessä olevan tapahtuman osalta sekä kerrotaan tapahtuman yleistiedot ja sen erityispiirteet.

Tapahtuman vaarojen ja riskien selvitys ja arviointi sekä tapahtuman turvallisuusjärjestelyt ja ohjeet

Tämä on suunnitelman ehkä tärkein osa, joten se kannattaa tehdä huolella! Tässä osiossa nimittäin selvitetään ja arvioidaan itse tapahtuman vaarat ja riskit ja tehdään näistä taulukko. Jokaista riskiä tai vaaraa kohden suunnitellaan sekä ennaltaehkäisevät järjestelyt, varautumisjärjestelyt että itse toiminta sen toteutuessa. Lisäksi henkilökunnalle tehdään ohjeistus näiden riskien varalta ennakointia ja toimintaa varten riskin toteutuessa.

Vaarojen ja riskien selvitys ja arvointi sisältää seuraavat vaiheet:

  1. arviointiryhmän kokoaminen ja valmistelut
  2. vaarojen ja riskien selvittäminen
  3. vaarojen ja riskien kirjaaminen
  4. syiden ja seurausten kirjaaminen

Yksityiskohtaiset turvallisuusjärjestelyt

Tässä osiossa kuvataan tarkemmin läpi eri tapahtumaan liittyvät turvallisuusjärjestelyt. Mikäli jokin näistä seuraavista ei ole tapahtumasi kannalta oleellinen, voidaan se jättää suunnitelmasta kokonaan pois.

Turvallisuusjärjestelyitä ovat mm. seuraavat: alkusammutus, automaattinen paloilmoitin, ensiapu, henkilömäärä, nestekaasu, palavat nesteet, palo-osastointi, pelastustiet ja muut ajoreitit tapahtumapaikalle, poistumisjärjestelyt, sisusteet, somisteet, tilapäiset rakennelmat, tilapäiset sähköasennukset, tuliesitys, pyrotekniikka ja henkilökunnan perehdytys pelastussuunnitelmaan ja ohjeistus.

Pelastus- ja turvallisuussuunnitelma

Pelastussuunnitelman arviointi riskiin häiriökäyttäytyminen. (Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston mallipohja)

Liitteet

Lopuksi pelastussuunnitelmaan liitetään pohjakartta, tarkastuslista ja ensiapusuunnitelma. Pohjakartasta tulee käydä ilmi eri turvallisuuden kannalta olennaiset paikat ja sijainnit. Tarkastuslista toimii tapahtumajärjestäjälle itselleen apuna ennen tapahtumaa

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston sivuilta löydät eri ilmoituslomakkeita sekä oppaita pelastussuunnitelmaan ja tapahtumaturvallisuuteen liittyen.

 

 

Oliko jutusta sinulle apua? Vinkkaa siitä muillekkin !

Hae sivustolta