Live To tarinoita


Live To Tarinoita

Me Livetolla ihannoimme hienoja tarinoita, on kyseessä sitten menestynyt urheilija tai epäonnistunut yrittäjä. Tarinoissa on voimaa, voimaa mitä mistään muualta ei ole löydettävissä. Tarinoihin voi samaistua, samaistumisen kautta voi motivoitua ja löytää itselleen jopa uutta suuntaa ja tavoitteita elämään. Tarinat kertovat alastoman totuuden ra’asta työstä mitä omien haaveiden eteen joutuu tekemään. Tässä muutamia tarinoita ihmisistä, mitä me ihailemme ja haluamme auttaa eteepäin parhaamme mukaan. Istu, katso ja nauti.

Live To Entertain – Oku Luukkainen (#livetosuomi)

Kesälahdelta, Jyväskylän kautta Helsinkiin. Vuoden Hesburger työntekijä 2005 – yksi Suomen tunnetuimmista radioäänistä vuonna 2018. Mies joka kiertää arkitöidensä lisäksi noin 50 keikkaa vuodessa oma tapahtumabrändin viitta päällä. Retroperjantai lähti pienestä radioshowsta, mutta on nyt enemmänkin ilmiö, jopa kultti. Oku Luukkainen omistaa elämän iloa ja lujaa tahtoa enemmän kuin moni meistä. Oku nauttii työstään, jonka kyllä jokainen aistii kun herrasmies astuu mikin eteen. Oku rakastaa viihdyttää meitä – Live To Entertain!

LIVE TO SKI – Johannes Suikkari (#livetosuomi)

Nuoresta iästään huolimatta monta tarinaa kirjoittanut Johannes Suikkari kiertää Alppeja Suomen Alppimaajoukkueen hiihtolaukun kanssa. Pienestä saakka kumparelaskua harrastanut Johannes oli koulukiusattu, joka meinasi ajaa miehen väärille raiteille, mutta rakas harrastus piti mielen kirkkaana. Toisille meistä harrastus mitä rakastaa voi olla pakokeino kurjaa arkea, mitä Johannekselle koulukiusaaminen joskus edusti. Rakkaasta harrastuksesta on kehittynyt miltei ammatti, mutta matkaa on vielä hieman kuljettavana. Johannes tähtää talviolympialaisiin 2018 – Liveto on 110% hengessä mukana. Johannes rakastaa laskemista – Live To Ski.

Live to Hurdle – Lotta Harala (#livetosuomi)

Kuvankaunis Lotta Harala on ollut pitkään yleisurheilussa mukana, eikä matka ole aina ollut ruusuinen. Sairastelut on välillä painanut eteenpäin menemistä, mutta ne ei ole saanut Lottaa lopettamaan harrastusta mitä rakastaa. Lotta sanoi muutama vuosi sitten ”koen että mun on tarkoitus joskus vielä juosta aitoja, oikeesti kovaa” ja kesällä 2017 tuo tavoite alkoi olemaan käsin kosketeltavissa. Kalevan Kisoissa 2017 kultamitalin kerännyt Lotta on nyt todella kovassa iskussa ja toivommekin että kausi 2018 tuo Lotalle paljon menestystä. Lotta rakastaa aitajuoksemista – Live To Hurdle

Live To Lift – Saara Leskinen (#livetosuomi)

Saara Leskinen päätyi voimistelun kautta Crossfittiin. Pitkän sairastelun vuoksi Saara ajatteli, että hänen mahdollisuutensa menestyä urheilija-uralla on ohitse. Saara löysi aikuisena kuitenkin uuden lajin painonnostossa ja kilpailee nyt EM -tasolla. Saara on paremmassa kunnossa kun ikinä, ja hän saavutti pitkäaikaisen haaveensa. Katso Saaran tarina videolta.

Katso lisää Liveton videoita täältä.

Oliko jutusta sinulle apua? Vinkkaa siitä muillekkin !

Hae sivustolta