Palaute tapahtumasta – mitä ottaa huomioon?

Kirjoittanut heinä 20, 2017 | 0 kommenttia


Palaute tapahtumasta

Olemme jokainen saaneet joskus palautetta työstämme. Positiivinen palaute kannustaa jatkamaan hyvän työn parissa, eikä negatiivista palautetta ei ole koskaan mukava saada. On tärkeää antaa palaute rakentavassa muodossa niin, ettei toinen lannistu palautteen negatiivisesta sävystä. Rakentava palaute mahdollistaa kehittymisen ja kasvun.

Tämän viikon Liveton blogissa paneudutaankin tapahtumapalautteeseen. Tapahtumajärjestäjän on hyvä kerätä palaute tapahtumasta ja käydä se läpi tiiminsä kanssa. Palautteesta on hyvä ottaa opiksi, sillä siten on mahdollista kehittää entistä parempia tapahtumia.

Palaute tapahtumasta on ensiarvoisen tärkeää, jotta järjestäjä voi kehittää tapahtumaa tulevaisuudessa ja puuttua epäkohtiin. On hyvä muistaa, että palaute on aina yksittäisen ihmisen subjektiivinen näkemys tapahtumasta, esiintyjistä, järjestelyistä ja ylipäätänsä onnistumisesta. Tämän vuoksi on hyvä kerätä palaute tapahtumasta suurelta joukolta osallistujia. Tähän hyvä väylä on esimerkiksi internet ja ilmaiset kyselylomakkeet.

 

Miten kerätä palaute tapahtumasta?

Kun ravintolassa ruoasta ja palvelusta on mukava saada palaute heti suullisesti, on isomman tapahtuman palaute järkevämpi kerätä tapahtuman loputtua. Näin järjestäjä voi keskittyä palautteen läpikäymiseen ja kehityskohtiin ajan kanssa. Kyseylomakkeen luomiseen voit käyttää ilmaista kyselytyökalua Webropolia, jonka käyttö on helppoa ja nopeaa. Tulosten tulkintaan auttavat automaattiset raportit.

Monet festarit pyytävätkin asiakkaita täyttämään palautekyselyn internetissä, johon linkin he jakavat niin Facebook-tapahtumassa kuin kotisivuillaan. Hyvä keino on myös lähestyä asiakkaita sähköpostitse uutiskirjeen myötä, mikäli tapahtumallasi on ollut kyseinen markkinointiväline käytössä. Vastausprosentin maksimoimiseksi voi luvata arpoa esimerkiksi liput seuraavaan tapahtumaan kaikkien vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken.

 

Miten vastaanottaa palaute tapahtumasta?

Tapahtuman onnistuminen näkyy jo itse tapahtumassa, mutta asiakkaiden antama palaute on tärkeää myös jatkon kannalta. Ylimielinen asennoituminen rakentavaan palautteeseen ei ole suotavaa, vaikka tapahtuma olisikin onnistunut yli odotusten. Jos kymmenet, elleivät sadat palautteenantajat pyytävät huomioimaan esimerkiksi liikuntarajoitteiset paremmin, on tähän syytä puuttua ensi vuoden tapahtumassa.

Ethän tee palautekyselystä liian pitkää. Muutama sivu rasti ruutuun –tyylisiä kysymyksiä ja muutama avoin kysymys, johon asiakas voi kirjoitaa palautteen avoimesti, riittävät. Muistathan kiittää palautteenantajia näkemästään vaivasta. Asiakkaita lämmittää varmasti kehityskohtiin puuttuminen ja selkeä parannus seuraavan vuoden tapahtumassa. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta palautteen pyytäminen ja siihen reagointi osoittavat välittämistä.

 

Oletko kyllästynyt huonoon asiakaspalveluun? 95% käyttäjistä suosittelee Livetoa.

dropshop

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *